AJANKOHTAISTA
16.1.2017
Heinolalta mittava toimitus Venäjälle
Heinolan Sahakoneet on solminut juuri ennen joulua noin seitsemän miljoonan euron arvoisen toimitussopimuksen lajittelu- ja paketointilaitoksesta sekä kanavakuivaamoista Venäjällä Arkangelin alueella sijaitsevalle sahalle.
– Toimitus on jatkoa jo aiemmin tänä vuonna samalle tilaajalle toimitetuille kanavakuivaamoille. Kauppa on tässä ajassa merkittävä ja kooltaan se on liikevaihtoon nähden suuri, sanoo Sahakoneiden toimitusjohtaja Kari Kiiskinen. Olemme tyytyväisiä meille osoitetusta luottamuksesta tultuamme valituksi näihin toimituksiin.
Nyt toimitettava kuivan sahatavaran lajittelulaitos varustetaan automaattiseen kameralajitteluun perustuvalla laatulajittelun laitteistolla. Katkaisut hoidetaan portaattomat katkaisumitat mahdollistavilla katkaisulaitteilla ja sahatavara lajitellaan 50:en lajittelulokeroon. Laitoksella käsitellään kappaleita jopa 180 kpl/min lajitteluvauhdilla yhtensä noin 400 000 m3 sahatavaraa vuodessa. Lajittelulaitos ja neljä uutta kanavakuivaamoa toimitetaan tilaajalle kevään ja alkukesän 2017 aikana.
Tänä vuonna Sahakoneilla on ollut toimituksessa myös paljon kuivaamoja, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on yli miljoonan sahatavarakuution verran. Yhä useammat sahat Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä ovat valinneet Heinolan Sahakoneiden kuivaamot ja kuivaamoautomatiikan, johon on integroitu suomalainen Laatukamari Opti® -kuivaussimulaattori. Olemme markkinoiden ainoa toimittaja, jolla on integroitu simulaattori kuivaamoautomatiikassa. – Ohjausjärjestelmä on erittäin käyttäjäystävällinen ja kuvaamolaitteistot ja -rakennukset laadukkaita. ja tarjoamme tukipalvelua lähellä, lisää Kiiskinen.
HEINOLALLA on tuotteilleen Suomalaisen työn avainlippu merkkinä kotimaisesta valmistuksesta ja korkeasta laadusta. – Olemme ainoa kuivaamotoimittaja markkinoilla, jolla on tämä merkki.
Heinolan Sahakoneet on myös ainoa toimittaja, joka keskittyy laadukkaan kuivaustekniikan kehittämiseen. Kuivaamotiimissämme on 15 kuivauksen ammattilaista, jotka keskittyvät pelkästään kuivauksen kehittämiseen, suunnitteluun ja toteutukseen. Tiimin yhteenlasketulla 100 vuoden kokemuksella ja markkinaosuuksilla mitaten olemme suurin toimittaja kotimaassa, lisää Kiiskinen
Alkuvuoden 2016 aikana Sahakoneet on valmistanut kaikkiaan 15 täysautomaattista kanavakuivaamoa ja 16 kamarikuivaamoa.
– Yhteensä 31 kuivaamoyksikköä ja tämä miljoonan kuution vuosikapasiteetti on tilattu kaikki kuluneen vuoden 2016 aikana, tiivistää Kiiskinen.