AJANKOHTAISTA

18.10.2019


KUUKAUDEN HEINOLALAINEN: Antti Ahvenainen – ”Ihmiset Heinolassa ovat äärimmäisen mukavia”

Heinäkuussa 2019 taloon tullut Antti Ahvenaiselle ja hänen perheelleen muutto pois ruuhka-Suomesta on ollut 10 vuoden projekti. Nyt koko perhe viihtyy suvun maatilalla Urajärvellä ja Antti nauttii työstään HEINOLAssa.

Antti Ahvenainen on kotoisin Saarijärven Lannevedeltä. Jo 16-vuotiaana tie vei Helsinkiin opiskelemaan. Lukio ja ammattikoulu automekaanikkopuolella hoituvat molemmat ripeään tahtiin kolmessa vuodessa pakettiin.

”Sitten pitikin miettiä, mitä sitä isona oikein tekisi. Harrastukseni liittyivät jo siihen aikaan vahvasti luontoon: metsästys, kalastus ja retkeily. Muutama ystäväni oli käynyt armeijan rajavartiolaitoksella, joten päätin tehdä saman tempun ja palvelin Pohjois-Karjalan Rajavartiostossa, josta kotiuduin vänrikkinä. Päätin hakea sinne myös töihin ja pääsinkin Suomenlahden merivartiostoon”, Antti kertoo.

Sen piti olla Antille eläkeammatti. Mutta vuonna 1998 kaikki rajatarkastukset Helsingin satamissa ja lentokentällä siirtyivät poliisilta Rajavartiolaitokselle. Luontoharrastajana Antti oli kuvitellut työnsä luonnossa maan rajoilla tai laivoilla. Passintarkastus sisätiloissa ei vastannut aivan toivetyönkuvaa.

”Neljä ja puoli vuotta olin siellä töissä mutta hain koko ajan itselleni ominaisempaa työtä työnantajan muista toiminnoista, maarajoilta merivartiosta tai laivoilta, mutta tuloksetta. Ei auttanut kuin puhaltaa pilliin ja lähteä hakemaan töitä siviilipuolelta.”

YK-joukkoihin Bosniaan

Seuraava työpaikka löytyi kemikaalipumppufirma Prominentilta asentajana. Tämän jälkeen työkokemusta on tullut Metsolta paperikoneasentajana, YK-joukoista Bosniasta ja YTM-Industrialista pumppuasentajana, huoltopäällikkönä sekä tuotepäällikkönä.

HEINOLA servicen palvelukseen – palvelemaan

Tapahtumarikkaan työuran seuraava vaihe on nyt Heinolan Sahakoneet. Antti aloitti heinäkuussa 2019 HEINOLA servicellä myynti-insinöörinä. Sekä työ että elämä seudulla on koko Ahvenaisen perheen mieleen. Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme kouluikäistä lasta.

”Ihmiset ovat täällä äärimmäisen mukavia ja ystävällisiä. Olimme jo 10 vuotta haaveilleet maallemuutosta ja nyt se on vihdoin totta. Ostimme sukumme maatilan Urajärveltä. Luonnonläheiset harrastukset ja luonteenlaatu sopivat paremmin tänne kuin ruuhka-Suomeen. Myös perhe viihtyy hyvin, joten mikäs meillä on täällä ollessa”, Antti päättää.

Lue uusin HEINOLA News -asiakaslehtemme

HEINOLA NEWS

Lataa lisää